3.5.2018 klo. 23.45
Miksei kukaan jaa samoja ajatuksi ja arvoja kanssani? Miksi muut elämät hetkessä eivätkä murehdi huomisesta? Miksi en itse osaa revitellä ja ottaa rennosti joskus? Miksi muiden mielestä rentoutuminen on palkkio, kun en itse mitenkään malttaisi olla tekemättä mitään?
Voisi sanoa että karkeat kuusi kuukautta olen pallotellut em. ajatuksia ja monia muita päässäni, sekä keskustellut asioista läheisten ystävien kanssa. Lopputulema on kutakuinkin sama. Olen muuttunut.
Mutta onko muutos todellakin tuore, vai enkö vain ole noteerannut erilaisuuttani aikaisemmin? Jo viisivuotiaasta lähtien minun on pitänyt pyrkiä olla kuten muut. Jollain tapaa ansaita oma status ja paikka laumassa, jossa todellisuudessa olen ulkopuolinen. Aina koulussa piti esittää ja olla vanhempi kuin todellisuudessa olin. Välillä piti esittää tykkäävänsä asioista, jotta olisi yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Joskus piti myös pukeutua tai käyttäytyä eritavalla, jotta lauma hyväksyisi minut.
Karkeasti arvioituna edellä kuvattu ”kopiointi käytös” päättyi vasta peruskoulun jälkeen. Tai ehkä vasta lukion toisella luokalla… En osaa varmuudella sanoa, sillä en omista aikakonetta eikä muistini ole terävimmästä päästä. Noh. Jokatapauksessa. Vasta lukiossa ymmärsin, että on okei olla outo, oma itsensä, eikä aina tarvitse kopioida muiden tekemisiä tai mielipiteitä. Valaistuminen saattoi aiheuttaa ajoittain liian ”ei kiinnosta mikään eikä kukaan” -asennetta, mutta sekin oli tapa josta opin ajallaan eroon.
Tänäpäivänä olen hyvin itsetietoinen. Itsetietoisuudella tarkoitan käsitystäni minuudesta, itsetunnosta ja -luottamuksesta sekä ymmärrystä ajatusmaailmastani. Mietin nykyään ennen kuin teen. On vaikeaa tehdä asioita ilman suunnitelmaa, miettimättä mahdollisia seurauksia. Positiivista suht. tuoreessa valaistumisessani on se, että kehitän jatkuvasti itseäni ja samalla luon paremman tulevaisuuden itselleni. Rationalistisella asenteella ylläpidän mielenterveyttäni enkä sabotoi omaa elämääni tai mahdollisuuksia. Negatiivisina puolina mainittakoon rajoittuneisuus ja jokseenkin laimea elämäntyyli. Jään paljon pois juhlista ja ”seikkailuista”, koska entinen elämäntyylini ei enää houkuta samalla tavalla kuin ennen.
Koen itsestäni oppimani asiat äärimmäiseksi rikkaudeksi, mutta koen myös suurta surua menettäessäni huolettoman villin itseni. Ehkä kultainen keskitie löytyy vielä….