Lauantai 7.5.2016 klo. 17.18
Huh. 56 päivää. 8 viikkoa. 2 kuukautta.
Vain muutamassa sekunnissa koko elämäni kääntyi ylösalaisin. Kultaista keskitietä ei tarjottu, vaan oli kuljettava roudan raiskaamaa mutkaista tietä. Matkaa on vielä paljon jäljellä, mutta pikkuhuljaa alkaa tämä kävelykin sujua…
Lähipäivät ovat olleet valehtelematta tämän vuoden parhaimpia. Kesäinen sää houkuttelee ulos ja voin taas nauttia hyvästä olosta. Paskimmatkin päivät helpottuvat kun pääsee ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Unohtamatta tietenkään kavereita, joiden seurassa tulee naurettua ainakin muutama elinvuosi lisää.
En voi kuitenkaan väittää olevani täysin kunnossa. Edelleen sattuu ja on paha olla. Muut tekevät asioita joita en itse pysty tai edes jaksa tehdä. Kesälle suunnitellut aktiviteetit jäävät ensivuoteen ja se harmittaa mielettömästi.
Mietin jatkuvasti, millainen tilanteeni olisi, jos en olisi loukkaantunut. Mitään en kaipaisi ja voisin tehdä mitä vain. Elämä olisi helppoa! Yhä joka aamu herätessäni toivon huomaavani kyseessä olleen vain painajainen. Harmikseni näin ei kuitenkaan tähän mennessä ole käynyt…