Keskiviikko 9.11.2016 klo. 22.06
Viikossa se tuli. Iltasanomat siitä varoitti, mutta eihän kukaan sääennusteisiin ikinä luota!? Joka vuosi se tulee, aina yllätyksenä ja tällä kertaa vielä ajoissa. Hiphurraa talvi on täällä! Lempi vuodenaikani.
Kova isku päin kasvoja. Hiihtokeskus avattiin tiistaina ja laskutreenit alkavat tällä viikolla. Vaan ei minun kohdallani. Minulla on vielä noin viisi viikkoa ”polven kuntoutusta” jäljellä. En enää edes tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa. Ajanhaaskausta… Kärsivällisyyttäni on koeteltu jo tarpeeksi kuluneen kahdeksan kuukauden aikana.
Kauteni päättyi pari kuukautta liian varhain ja alkaa noin kolme kuukautta myöhässä… Ikävin osa loukkaantumisessani oli tietenkin operaatio, mutta on tämä odottelukin hermoja raastavaa. Olen henkisesti aivan loppu. Lähikuukaudet olen kamppaillut masennuksen kierteessä ja yrittäny parhaani mukaan pitää itseni kasassa. Eikä siinä vielä kaikki! Kaiken lisäksi minun täytyy opiskella, unohtamatta tärkeintä, eli treenaamista. Pitäisi jatkuvaan tahtiin lisätä fyysistä rasitusta sekä vahvistaa lihaksia. En vaan enää jaksa. En osaa sanoin kuvailla miten huono olo minulla on. Lepoa saan tuskin lainkaan. Uni ei enää tunnu tehoavan. Akut eivät täyty niin sanotusti. Eikä ihmekään… Elämäniloni on täysin revitty sielustani, eikä valonpilkahdustakaan näy.
Karmako vai puhdasta huonoa onnea? Paha sanoa, mutta minä olen kyllä aikani jo kiirastulessa palanut. Voisiko tämä painajainen jo loppua…