Taisteluselviytymistä

Torstai 7.4.2016 klo. 20.56

Kaikkialle sattuu, kyyneleitä valuu ja sisällä kiehuu raivo.

Itsesuojeluvaisto käskee käpertymään pieneksi mytyksi ja ottaa viimeisetkin iskut vastaan. Mitään ei ole tehtävissä.

Ennen olisin puolustautunut ja taistellut viimeiseen saakka… Nyt puuttuu taistelun palo. Liekki on sammunut ja on pimeä.


On surullista kuinka ihminen joka aikaisemmin pursusi positiivista energiaa menettää hiljalleen sisäisen palonsa.

Puhe ei enää ole samanlaista. Äänensävy on muuttunut, puheenaiheet vaihtuneet, eikä pahimmassa tapaukssa puhetta kuulu lainkaan.

Maailman levein hymy muuttuu pakotetuksi virneeksi eikä nauraminen meinaa luonnistua ilman että pala nousee kurkkuun.


Miten kukaan voisi auttaa oloon? Ei kukaan tiedä miltä toisesta tuntuu. Ei kukaan voi olettaa muutaman kauniin sanan parantavan. Ei kukaan voi viedä pois toisen kärsimystä.

Jokaisen on taisteltava omat taistelunsa. Kohdattava omat demoninsa ja kurottauduttava kohti valoa.

Ehkä ei kuitenkaan kannata kävellä pimeän tunnelin päässä olevaa valoa kohti. Se saattaa olla lopullista. Toisaalta… Ehkä elämä ei ole jokaiselle.


”Sittenku saan kipulääkkeet ja puudutuksen ni pääsen tyylii taivaaseen.”

”Älä sit kuitenkaa jää sinne taivaaseen. Tulis ikävä.”

”En mä kyl taivaaseen pääse mut helvettiin salee.”

”Tuun hakee sut sieltä.”

”Entä jos tykkäänki olla siellä.”

”…”