Tiistai 24.5.2016 klo.21.17
Tänään huomasin jotain poikkeavaa. Olin tekemässä ruokaa ja lauloin. Myöhemmin illalla istuuduin pöydän ääreen ja laitoin musiikin hiljaiselle soimaan. Pian havahduin siihen että lauloin. Taas! Kyllä kuulostaa varsin eriskummalliselta. Minäkö muka laulan?! Antakaas kun selitän hieman tarkemmin…
Olen ollut jo hyvin pienestä lähtien hyvin musikaalisesti lahjakas. On tullut tanssittua, laulettua ja vedettyä kunnon showta perheelle ja sukulaisille. Iän karttuessa tanssi vei sydämeni ja löysin myös ääneni. Jo ala-asteikäisenä päädyin hakemaan musiikkiopistoon laululinjalle. Ensiyrittämällä en päässyt sisään, sillä olin liian nuori (en siis tarpeeksi kehittynyt musikaalisesti) ja minun oli odotettava vielä vuosi. Seitsemännellä luokalla olin onneni kukkuloilla kun hain uudelleen ja pääsin sisään. Olin alussa kovin ujo ja opettajan silmissä luultavasti toivoton tapaus. Pikkuhiljaa huomasin kuitenkin kuinka ääneni alkoi kehittyä ja pääsin laulamaan musiikkiopiston konsertteissa sekä kouluni juhlissa. Se oli jopa hieman pelottavaa, mutta rakastin sitä yli kaiken, vaikka ääneni olisi värissyt ja laulun sanat olisivat unohtuneet täysin (spoiler alert: true story…). Lukioon siirtyessä aikani ei enää riittänyt vanhoihin harrastuksiin ja jätin sekä laulu- että tanssiharrastuksen taakse. Esiinnyin vielä lukion ensimmäisellä luokalla muutamaan otteeseen kokonaan uuden oppilaskunnan edessä. Enää ei jännittänyt niin kovasti. Muistot palasivat mieleen ja annoin laulun raikaa. Still got it!
Laulaminen ja tanssi ovat yhä suuret intohimoni ja voin muistella niitä ”hyviä vuosia” joita vietin harrastusteni parissa lämmin tunne rinnassani. Nykyään laulaminen on kuitenkin jäänyt vähemmälle. Ei ole ollut fiilistä tai kunnollista inspiraatiota ryhtyä siihen. Siksi yhtäkkinen laulamiseni hämmensi minua tänään. En ole laulanut pitkään pitkään aikaan. Jos oikein kovasti mietin, ei elämässäni tuskin ole ollut aikaisemmin päivääkään, jona en olisi lauleskellut. Noh niin… On pakko myöntää, että en ole vaan kyennyt siihen. Mieli on ollut raskaan painon alla ja intoa on ollut vaikea löytää. Loppupeleissä laulaminen, samoin kuin tanssi ja muu urheilu vievät aina murheeni pois ja mieleni kevenee. Tämähän on hyvä merkki! Tänään on hyvä päivä.