Sunnuntai 12.6.2016 klo. 16.47
Ei se elämä ole helppoa.
Tänään on sellainen päivä jolloin kyynelet virtaavat kuin Niagaran putoukset. Äänettömät kyyneleet valuvat poskia pitkin paidalle, jättäen märän läntin. En edes tiedä miksi itken. Olo on vaan niin toivoton ja mieli raskas. Kroppa tuntuu voimattomalta ja polvea kolottaa. Tänään ei vaan kykene…
Kaikki tekeminen vaatii henkistä ponnistelua. Puren hammasta ja pidättelen kyyneleitä. Sattuu ja on todella huono olla. Ystäväni pyrkivät parhaansa mukaan tukea ja ymmärtää minua, mutta se on hankalaa. En halua kenenkään sääliä tai huomiota. En halua aiheuttaa kipua tai huolta muille…
Onneksi on edes yksi ihminen, joka todella ymmärtää mitä käyn parhaillaan läpi. Äitini. Hän todella ymmärtää. Hän koki vastaavanlaisen loukkaantumisen, joutui polvileikkaukseen ja läpikävi lähes saman kuntoutusprosessin kuin minä. En voi käsittää miten hän pysyi niin vahvana ja sai lääkäriltä puhtaat paperit alle odotetun kuntoutusajan… Ottaen vielä huomioon, että leikkaus tehtiin aivan laskettelukauden alussa!? Saan hämmästellä päivittäin äitini optimistisuutta ja elämäniloa. Ensimmäistä kertaa näen oman äitini todellisena esikuvana. Vau.
”Tiedän että nyt on vaikeaa, mutta kyllä sä kulta selviät.”
<3